maanantai 20. elokuuta 2012

hääaamun valmistautumiset

Häämatkalta palattu hengissä.
Nyt on ihana jatkaa vielä hetki kesälomaa ja muistella hääpäiväämme. 
Aloitetaanpa luonnollisesti heti hääpäivän aamusta.

Morsian meni kaasojen kanssa perjantaina Kluuvikadun Glohon, jonne kampaaja-maskeerajamme Carita tuli meitä kaunistamaan lauantai aamuna heti kello kuudelta.

Carita aloitti työskentelynsä morsiamesta. Ja täytyy myöntää, että morsiamesta tuli omasta mielestään kaunein ikinä.





Tämän jälkeen Carita siirtyi kaasoihin.


Samaan aikaan kuin muista tehtiin meikkaaja-kampaajan käsissä entistä kauneimpia oli muiden tehtävä vain fiilitellä ja odotella. Ja aina vähän väliä piti käydä kännykän netin kautta seuraamassa sääennustusta, sillä lauantai aamu oli todella harmaa ja sateinen, mutta joka onneksi muuttui aivan joksikin muuksi hääpäivän edetessä.



Kukkakauppamme Inbloom toimitti kukat hotellille.

Sulhanen ja bestman tulivat myös komistautumaan Glohon, jolloin morsian lähti toisen kaason kanssa noutamaan lounasta. Emmehän me saaneet tavata hääpäivänä ennen kirkkoa.



Hieman lounasta ja tottakai shampanjaa.



Kirkonmenojen alkuun oli puolituntia aikaa ja morsiamella ei ollut vielä edes mekkoa päällään. Siinä vaiheessa taisi paniikki iskeä, vaikka siihen asti morsian oli pysynyt yllättävän tyynenä.

Nopeasti kaasot onneksi saivat mekon morsiamella päälle ja saatiin myös tsekattua itsemme ulos hotellista.



Onneksi aurinko oli ruvennut paistamaan, joten pystyimme kävelemään rauhassa hotellilta Tuomiokirkolle.

kuvat: Pasi Nikkanen

7 kommenttia:

  1. Ihana tuo viimeinen kuva! Saitko matkalla paljon onnitteluja vastaantulijoilta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, saimme paljon katseita ja onnitteluita. Ja vielä enemmän tuli ehkä onnitteluita kun ajoimme vihkimisen jälkeen hääautolla Helsingin keskustassa - se oli oikeestaan ihan mukavaa, kun tuntemattomat ihmiset olivat mukana meidän fiiliksessä.

      Poista
  2. Hih tuo kolmanneksi alin, erityisesti kaasosi(?) ilme on huippu! :D Mutta ihania fiilistelykuvia, voi äkkiä näitä lisää!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mainitsemasi kuva on otettu hauskasta tilanteesta. Sillä kun sain mekon päälleni, rupesi alahuuli aika kovasti väpättämään, jolloin kaasoni tuli huutamaan naamani eteeni jotain hassua, ettei mene meikit heti pilalle. :)

      Poista
  3. Kaunis morsian ja ihania kuvia valmistautumisesta! Mekkokin näyttää upealta :)

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Lisää, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. täytyy kyllä kiittää kuvista Pasia. Katson hääkuviamme läpi varmaan sadatta kertaa, niin upeita ne ovat.

      Poista