tiistai 31. tammikuuta 2012

Bodycombat ja morsiandieetti kiittää

Tämä morsian on jäänyt koukkuun Les Millsin Bodycombat tunteihin.
Mahtava meininki. Hiki virtaa. Kalorit palaa.
60 minuuttua bodycombattia kuluttaa tällä morsiamella viiden shampanjalasillisen verran kaloreita. Eli 400kcal. Ja kun oikein hyvä treeni, niin jopa reilusti enemmän. Morsian tykkää.



Onko kukaan muu hurahtanut bodycombattiin?

maanantai 30. tammikuuta 2012

järjestetäänköhän meille polttarit?

Morsian on silloin tällöin miettinyt, että suunnitellaankohan tälläkin hetkellä meidän pään menoksi polttareita?
Toivottavasti.
Polttarit on kuitenkin merkki siitä, että läheiset ajattelevat morsiusparia ja haluavat käyttää omaa arvokasta aikaansa tällaisen päivän suunnitteluun ja toteutukseen. 


Sulhaselleni toivon urheilullisia vauhdikkaita polttareita.
Omasta mielestäni sen sijaan täydelliset polttarit ovat täynnä yhteistä aikaa ihanien ystävien kanssa, vaikka sitten piknikillä Espalla tai ökybileet Las Vegasissa. Tärkeintä on, että mahdollisemman moni elämän verralle rinnalle jääneistä ystävistä pääsisi mukaan yhteiseen päivään. Vielä jos päivään sisältyisi yhdessäolon ja naisellisen höpötyksen lisäksi lasillinen cavaa olisi päivä morsiamen mielestä täydellinen. Vaikka tuleva morsian on ehkä pääosassa polttareissa, jää päivästä varmasti ikuiset hyvät muistot kaikille mukana olleille.

Oletteko te kuulleet huhua mahdollisista tulevista polttareistanne? Mitä toivoisitte kyseiseltä tapahtumalta? Ja onko joku kutsumassa oman äitinsä mukaan menoihin?

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

mitä huomenlahjaksi?

Morsian on miettinyt mitä hankkisi sulhaselle huomenlahjaksi.
Toivottavasti sulhanenkin on miettinyt puolestaan mitä hankkisi morsiamelle huomenlahjaksi. :)
Huomenlahjahan on alunperin on ollut ainoastaan aviomiehen vaimolleen hankkima lahja, joka on ennen vanhaan turvannut vaimon toimeentulon mahdollisen leskeksi tulon jälkeen.
Nykään myös morsiamet haluavat muistaa tuoretta aviomiestään lahjalla.

Eli pitääkö huomenlahjoja nykyään edes hankkia? Olemme kuitenkin edellisen päivän nauttineet rakkauden täyteisestä upeasta päivästä ja seuraavana päivänä lähdemme unelmien häämatkalle. 
Mutta lahjoja on kyllä aina niin kiva antaa ja saada...


Sulhaselleni sopivia huomenlahjoja voisi olla:
- koelento 
- taitolento
- pullo Alkon hienointa Viskiä (mitähän se maksaa?)
- huomenlahjakuva 
- tatuointi
Kalvosinnapit, kellot ja muut korut eivät ehkä sovi meidän perheen sulhaselle.


Minä ehkä itse toivoisin huomenlahjaksi valkokultaisen kaulakorun tai korvakorut. Eli melko perinteistä. Toki olisi ihanaa, jos sulhanen yllättäisi jollain henkilökohtaisemmalla lahjalla, esimerkiksi runolla tai olisi itse käynyt otattamassa huomenlahjakuvat.

Oletteko te aikomassa hankkia toisillenne huomenlahjat? 


kuva: Anna Jarske
 Ihanat vaaleanpunaiset häät.









kuvat: Style Me Pretty

sydämen mallinen kirkko-ohjelma

Mitä jos kirkko-ohjelma olisikin sydämen muotoinen?
Sopisi täydellisesti meidän vaaleanpunaiseen teemaan.
Mitenköhän tällaisia saisi edullisesti tehtyä?



Aikaisemminhan mainitsin suunnitelmastamme, että kirkko-ohjelma olisi rennosti rullalla. Idea löytyy täältä >>

kuva: The Bride´s Cafe

perjantai 27. tammikuuta 2012

postimerkit hääkutsuihin

Olemme jo hieman mietiskelleet millaiset postimerkit laitamme keväällä hääkutsuihin.
Postin tämän hetkisestä valikoimasta löytyykin kivoja postimerkkejä ja maaliskuussa ilmestyy tähän tarkoitukseen täydellinen postimerkki - Tahdon-postimerkki.

Tahdon

Koivunlehti

 Hajuherne

 Onnenpuu

Sydänystävälle

Meinaako moni teettää omat postimerkit hääkutsuja varten?

kuvat: Postin verkkokauppa

torstai 26. tammikuuta 2012

vihkisormuksen kaiverrus

Mitä morsiamen vihkisormukseen pitäisi kaiverruttaa?

sulhasen nimi pp.kk.vv
ikuisesti pp.kk.vv
tahdon pp.kk.vv
H + L pp.kk.vv 
niin minäkin sinua pp.kk.vv
suurin niistä on rakkaus pp.kk.vv 
nyt ja aina pp.kk.vv
häävalssin nimi pp.kk.vv
latinaksi jotain pp.kk.vv 
 
Ja lisätäänkö sulhasen kihlaan vaan hääpäivän päivämäärä?

Mitä te olette suunnitelleet kaiverruttavanne?

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Tillander vs. Sandberg

Oi kumpi?

7 x 0,06 ct:n timantit
leveys 3,2mm


11 x 0,0245 ct:n H(W)-vs/si timantit
leveys n.2,8mm

hääkengät olisi päätettävä

Morsian osti hääpukunsa Niinattaresta, jonka viime vuotiseen tarjoukseen kuului kaupanpäälle kengät ja niiden värjäys.
Eli tällä morsiamella kengistä tulee luonnollisesti herkän vaaleanpunaiset.
Kenkien toivoisin olevan tyylikkäät, ajattomat ja umpinaiset.
Ehkä jotain tämän tyyppistä:




Kengät ja niiden tuleva väri olisi tarkoitus päättää, kun menen sovittamaan Suomeen saapunutta hääpukuani.

kuvat: Niinatar

tiistai 24. tammikuuta 2012

Finlandersin Oikeesti

Täytyy paljastaa, että tykkäämme iskelmämusiikista. 
Sen takia pyydämme hääbändiämmekin soittamaan häissämme perinteistä tanssimusiikkia. Pääsemme itse että vanhempi juhlaväki tanssimaan oikein perinteisesti foxia, valssia, tangoa yms.. Yksi ehdottomasti soitettava kappale on Finlandersin Oikeesti.



Pitääkin katsoa milloin pääsisi taas perinteisiin lavatansseihin hiukan harjoittelemaan tanssiaskeleita.

herkkä morsiuskimppu

Ehkä tällekin morsiamelle jotain tällaista?
 kuva Style Me Pretty

harsokukkaa

Kaunista!
Tykkään, kun on käytetty kivasti harsokukkaa.




kuvat häistä Style Me Pretty  

huonekiintiövaraus vieraille

Tein huonekiintiövarauksen erääseen Helsingin keskustassa sijaitsevaan hotelliin.
Varasimme vieraitamme varten 5 huonetta la-su väliseksi yöksi.

Tämä on hyvää palvelua ulkopaikkakunnalta tuleville vieraillemme.
Toisaalta myös pääkaupunkiseudulla asuvat vieraatkin ovat suunnitelleet jäävänsä yöksi johonkin Helsingin keskustan hotelliin häiden jälkeen.
Eli toivottavasti viisi huonetta riittää...

Tämä ei sido morsiusparia mihinkään. Eli jos kiintiövaraushuoneita ei varata tiettyyn päivään mennessä vapautuvat ne varattavaksi kaikelle kansalle.

Näppärää.

maanantai 23. tammikuuta 2012

hotelliyö morsiamelle ja kaasoille varattu

Morsian varasi Glo Hotel Kluuvista Deluxe huoneen häitä edeltäväksi yöksi itselleen ja kaasoille. JEI!
Perjantaina menemme rentoutumaan hotelliin ja Kämp Spahan.
Lauantaina sitten valmistaudutaan häihin hotellihuoneessa, jonne meidän meikkaaja tulee tekemään meistä tajuttoman kauniita.







 kuvat: Hotels.com

morsiandieetti etenee

Morsian on pikku hiljaa tajuamassa, että häihin on oikeesti enään noin puoli vuotta aikaa. Enään ei voi juoda kuohuviiniä tai syödä brunsseilla croisantteja vain sillä verukkeella, että onhan niihin häihin vielä aikaa, että ehtiihän tässä vielä laihduttamaan. 
Uuteen asettamaani tavoitepainoon on enään 3kg, eli joulukilot on saatu vihdoin karsittua vartalosta. Suuntoni mukaan pystyn laihduttamaan 2kg 3 viikossa. Saapa nähdä miten tämän morsiamen käy.


Tämän viikon kuntoilut näyttää tältä:
ma: IC30min+Vatsa30min & BodyCombat
ti: spinning 60min
ke: vatsatreeni 50min & kahvakuula & venyttely 60min
to: lepo
pe: step tai BodyPump tai lepo
la: BodyCombat
su: lenkki

Voisin joskus laittaa tietoa miten tämä morsian nykyään syö. 

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

jotain uutta, vanhaa, lainattua, sinistä ja vaaleanpunaista

Morsiamellahan pitää olla häissä:

Jotain uutta
hääpuku

Jotain vanhaa
kummeilta saatu helmikaulakoru

Jotain lainattua
??

Jotain sinistä
I DO-tarrat kengänpohjiin mahdollisesti


Jotain vaaleanpunaista
kukat
sukkanauha

haaste

Sain haasteen Varpuselta ja Aurinkoprinsessalta.

Kerro ilman materiasyyllisyyttä, mitkä viisi tavaraa ostaisit, jos sinulla olisi kaikki maailman rahat.

Pikkusen aikaa piti ihan miettiä, että mitä sitä oikeasti haluaisi.

1) Ensimmäiseksi menisin ostamaan ehdottomasti ullakkoasunnon Helsingin keskustasta. En missään nimessä haluaisi omakotitaloa. 200nelöitä  avaraa valkoista tilaa - tykkäisin. Olisi mahtavaa ostaa mieletön asunto Kruunuhaasta, Katajanokalta tai vaikka Eirasta käteisellä. Asunnon sisustaisin luonnollisesti ehdottomasti huippu designilla.

kuva: Oikotie



2) Lähtisin rakkaan kanssa maailman ympärys matkalle ja kävisimme syömässä kaikissa maailman Michelin tähden ravintoloissa. Kaunkohan tähän pitäisi varata aikaa? Rakastan hyvää ruokaa ja ravintoloissa syömistä ja Michelin tähden arvoisissa ravintoloissa on vaan sitä jotain. Tykkään.

kuva ravintola Olosta eat.fistä

3) Ostaisin älyttömän ison tyylikkään huvijahdin, jolla seilaisin rakkaiden ihmisten kanssa mm. Välimerellä. Ankkuroiduttaisiin ihaniin pieniin satamiin ja vierailtaisiin mielenkiintoisissa kaupungeissa ja maissa. Välillä kokoonnuttaisiin muiden rikkaiden kanssa johonkin satamaan, vaikka Espanjan Puerto Banukseen.

kuva: Princess

4) Ostaisin itselleni, äidille ja sulhaselle Mercedes-Benzit. Mersut ovat mielestäni olleet aina mielettömiä tyylikkäitä kunnon autoja. 
 kuvat: Mercedes Benz

5) Teettäisin täydellisen remontin mökilläni sisällä ja ulkona. Mökki on maailman paras paikka mielestäni.


Haastan tähän kaikki ne jotka eivät ole tätä vielä tehneet. Hauskaa hupia!

perjantai 20. tammikuuta 2012

sormusten kuvaaminen

Morsian toivoo, että häissämme kuvataan paljon yksityiskohtia.
Sormukset haluan ehdottomasti kuvattavaksi. Tässä joitain ideoita kyseiseen asiaan. Loppujen lopuksi luulen, että valokuvaajamme Pasi Nikkanen keksii missä sormuksemme kuvataan.







kuvat: Pasi Nikkanen, Janne Miettinen, Style Me Pretty, Riku Nikkilä, Johanna Hietanen, Antti Ekola

torstai 19. tammikuuta 2012

kukkakauppojen tarjoukset

Tässä yhteenvetoa saamistani tarjouksista. Tarjouspyyntö vaiheessa olisi auttanut paljon, jos olisimme tieneet mitä kukkia haluamme, kuinka paljon jne. En mä vielä osaa tällaisia asioita päättää! :)

Inbloom
soittivat tarjouspyyntöni perään ja keskustelut heidän kanssaan käynnissä

Form&Flora
morsiuskimppu 20€ ->
kaason kimppu 10€ ->
vieheet 8€ ->
kukka-asetelmat 25€ ->

Living Room
morsiuskimppu 80€ ->
kaason kimppu 30€
vieheet 12€ -14€

Kaivokukka Kamppi
morsiuskimppu 80€-250€
kaason kimppu 25€-50€
vieheet 10€-20€
kukka-asetelmat 2€-80€

Etelärannan Kukka Studio
morsiuskimppu 50€-150€
kaason kimppu 20€ ->
vieheet 10€-12€
kukka-asetelmat 5€ ->

Kukkahuone Arkadi
morsiuskimppu - hintatieto vaatii tarkempaa suunnittelua
kaason kimppu 25€-40€
vieheet 12,50€-16€
kukka-asetelmien hinta-arviointia vaatii tarkempaa tietoa kukista ja niiden määristä

Runebergin kukka
kutsuivat suunnittelupalaveriin floristin kanssa



kuvat kukkakauppa Inbloomin Facebook-sivuilta

Helsingin Tuomiokirkko

Helsingin Tuomiokirkko, Suurkirkko - meidän vihkikirkkomme.
Kyllä se on vaan niin upea rakennus.




kuvat: Janne Miettinen