maanantai 27. helmikuuta 2012

morsiandieetin suosikkijumppien viikko

En ole vähän aikaa hehkuttanut morsiandieetin edistymisestä. Syynä se, että mitään ei ole oikein tapahtunut. Morsian on pysynyt tavoitepainossa (hyvä, hyvä) ja uuteen itselleni asettamaani tavoitepainoon on vielä matkaa 2,5kg (viimeksi taisi olla 3kg). Toissa viikollahan morsian kävi sovittamassa hääpukua, joka onneksi oli täydellinen morsiamen päällä.

Paitsi sehän oli hieno juttu, kun Suuntoni kertoi minulle jokin aika siten, että kuntoni on noussut "yli keskitason". Aikas hienoa - enpä olisi uskonut vuosi sitten, että voisin vetää täysillä BodyCombat tunnilla eturivissä taikka sitten juosta kevyesti pienen lenkin.

Nyt olisi kuitenkin taas tarkoitus ryhdistäytyä kaikkien kuohuviinitäyteisten viikonloppujen jälkeen. Lähden tällä viikolla kuntoilemaan Suuntoni kanssa seuraavasti:
ma: BodyCombat klo.17.55
ti: spinning 60min klo.17.30
ke: vatsatreeni klo.7.10 & Motivus venyttely klo.16.40
to: Motivus Step klo.16.35
pe: BodyPump klo.7.00
Eli tavoitteena päästä treenaamaan kaikille suosikkitunneilleni Motivuksella.

kuva: Suunto.com

10 kommenttia:

  1. Hohoo, ainakin kaks noista on semmosia, joihin mäkin ajattelin punkea... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nyt etsimme toisemme väkijoukosta! :)

      Poista
    2. Jesh! Mulla on pitkä, tumma tukka ja harmaat lenkkarit. Toivottavasti muutakin, mutta ainakin noi speksit on varmat! :D Mistäs sut tunnistaa? :)

      Poista
    3. ruskeat hiukset ponnarilla, vaaleanpunainen Niken juomapullo, Niken musta tai pinkki t-paita, kengät vaihtelee jumppien mukaan. Ehkä siis törmätään.

      Poista
    4. En. Eli jäin kiinni lintsauksesta viimeisenä päivänä. :)
      Ei vaineskaan - työkiireiden vuoksi en päässyt aamulla, vaikka kovasti olisin halunnut.
      Muuten olen kyllä tätä aikataulua orjallisesti pystynyt noudattamaan.

      Poista
  2. Hienoa, että dieetti toimii! Itse olen kanssa yrittänyt karistaa muutaman kilon, mutta herkuista on kovin vaikeaa pysyä erossa ;) En ole ennen uskaltautunut kommentoimaan blogiisi, mutta lukenut olen sitäkin enemmän! Nyt suuntaankin tuonne lähellä olevaan morsiuspukuliikkeeseen (Wedino) omaa unelmapukua etsimään!! (Innoissani) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihanaa, kun tulit kommentoimaan.

      Välillä saa herkutella, kunhan se ei ole päivittäistä. :)

      Ja nauti hääpukusi etsinnästä, pukujen sovittaminen on ihan parasta.

      Poista