torstai 23. elokuuta 2012

vieraiden kuljetus

Vieraamme kuljettiin Suomenlinnaan Tuulispäällä.
Vieraat kävelivät Tuomiokirkolta kaasojen johdattamina kauppatorille, josta Tuulispää lähti Kauppahallin edestä n. klo 14 aikoihin (vihkiminen oli klo 13)

Tuulispäähän olimme hankineet haitarinsoittajan soittamaan oikein perinteistä suomalaista kesämusiikkia luomaan mukavaa tunnelmaa.


Vieraille tarjottiin laivaan tullessa sangriaa, niissä paljon puhutuissa pinkeissä kertiksissä. Sangria oli saanut suurta suosiota, mikä oli hausta juttu, sillä vielä muutama päivä ennen häitä mietimme, että onko juomien kantaminen kirkkoon ja niiden tarjoilu liian työlästä. Mutta tästä saamme kiittää ystäviemme avustusta - kiitos. Eli laivaan sai tosiaan tuoda omia tarjoiluja, mutta silloin laivan oman baarin on oltava kiinni.



Tuulispää oli tehnyt oikein pienen risteilyn matkalla suokkiin, käyden mm. kaivopuiston edustalla ja mennyt tykistölahteen Suomenlinnan ulkokautta. Mikäs sen mukavampaa, kun oli aurinkoinen kesäpäivä. Vieraiden aika kului toivottavasti tällä tapaa mukavasti, sillä aikaa kun me olimme ottamassa potrettikuvia Helsingin keskustassa, Kaisaniemen metroasemalla ja Hakaniemen torilla.





kuvat kaasojen ottamia

2 kommenttia:

  1. Voi kun kuulostaa ihanalta! Olisipa meilläkin pieni veneretki :) Me meinattiin kans tehdä sangriaa, millä "reseptillä" teitte omanne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ostettiin sangria litrantölkeissä Tallinnasta. Hyvää sangriaa myydään toki myös Alkossakin.

      Poista