tiistai 28. elokuuta 2012

menikö kaikki täydellisesti?

Täytyy heti sanoa, että hääpäivämme oli upeampi kuin olimme osanneet edes kuvitella. Kaikki asiat menivät paremmin kuin hyvin.
Vai menikö sittenkään?
Emme tiedä onko fiksua vääntää veistä haavassa, mutta morsian tykkää listoista. Joten tässä listaa asioista jotka olisivat voineet mennä paremmin tai jotka olisimme toivoneet, että ei olisi tapahtunut laisinkaan.

- morsiamella ja kaasoilla meinasi tulla kiire kirkkoon, joten hyvä shampanja jäi hotellilla melkein kokonaan juomatta
- hääparilla ei ollut virsikirjaa kirkossa, joten yritimme muistella virtemme sanoja papin huulilta vaklaten
- papin puhe ei ollut niin henkilökohtainen kuin odotimme 
- emme polvistuneet kirkossa keskellä seremoniaa
- bändille tarkoitetut rahat unohtuivat hotellille 
- vieraat joutuivat sittenkin odottamaan meitä juhlapaikan pihalla
- olisi sittenkin pitänyt tarjota jotain pientä suolaista purtavaa vieraille venematkalla
- Freixenetin pulloista ja kuoharilaseista ei taida olla yhtään kuvaa
- sormuksistamme ei otettu kuvia
- onnittelumaljoja ei juotu ulkona auringossa pihalla vaan vieraat käskettiin äkkiä sisälle 
- servetit olisi pitänyt laittaa juhlavammin kattauksessa
- oliko ruokailu yhtä häsläystä, kun vieraat juoksivat tupakalla kesken kaiken?
- alimmainen kakkupohja oli kuiva
- kakkuun oli tehty rumat rusetit - olisi sittenkin pitänyt laittaa iso kukkapuska buffet-pöytään
- emme ehtineet yhdessä kiertämään pöydissä juttelemassa 
- stand-up ei ollut niin henkilökohtainen kuin odotimme
- olisi sittenkin pitänyt tanssia häävalssia kaikki säkeistöt, nyt tiivistimme sen kahteen
- olisi sittenkin pitänyt laittaa piilopulloja vessoihin 
- meillä ei ollut vieraslahjoja - siideritölkit laitettiin esille kamalaan mustaan ämpäriin
- häihimme tuli kuokkavieras, vaikka hänelle oli jo aikaisemmin ilmoitettu, että tuntemattomat eivät ole tervetulleita häihimme
- yksi vieraistamme pilasi vieraskirjana toimineen taulun kirjoittelemalla sen täyteen sotkua
- ulkotulet unohdettiin laittaa palamaan
- kiireisessä lähtöhetkessä meinasimme unohtaa hankkimamme tähtisadetikut ja kukaan ei tainnut ottaa niistä kuvia kun niistä lopulta muutama ehdittiin saamaan palamaan
- morsiamen hääpuvun helma on hääpäivän jälkeen aivan riekaleina

kuva: PASI NIKKANEN

8 kommenttia:

  1. Siis aikuinen vieras sotki vieraskirjataulun??? Meille tulee nimittäin samantyylinen ratkaisu vieraskirjaksi ja tuollaista vaihtoehtoa en ajatellut kyllä tapahtuvaksi. Ja mikä tämä kuokkavieras oli? Jonkun yllätysavec?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nih, kyllä, emme mekään aatelleet tällaista vaihtoehtoa kun taulun vieraskirjaksi hankimme. Alkoholilla oli ehkä vaikutusta asiaan, mutta silti. Itkin eilen taas kotona, kun yritin taulua pelastaa korjauslakalla. Palkatkaa joku bestmaneista vieraskirjan vartiaksi, me emme sitä ymmärtäneet tehdä.
      Sulhanen ehdotti eilen, että lähettämme uuden taulun kiertämään postitse vieraillemme, jotta saadaan nimet uuteen puhtaaseen tauluun.

      Tuo kuokkavieras oli sen sijaan erään vieraan ystävä. Olimme sanoneet moneen kertaan vieraallemme, että haluamme viettää häämme läheistemme kanssa, kun hän oli kysynyt saako ottaa avecin mukaan häihimme. Toiveistamme huolimatta tämä ystävä pelmahti illalla hääjuhlaamme.

      Poista
    2. Uskomatonta miten törkeää!

      Poista
  2. Siis mitämitä? Miten tämä vieras sotki sen taulun? Ei kuulosta hyvältä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. taulu+paspartuuri+kynä+1 humalainen vieras = pilalle sotkettu vieraskirja

      Poista
    2. olisi ollut kiva vaihtaa tauluun häiden jälkeen hääkuva ja laittaa se kodin seinälle, mutta ei.

      Poista
    3. Siis töhrikö hän sen jotenkin piirustuksilla vai teksteillä? Älytöntä. Tehkää tosiaan vain uusi taulu ja siihen vierailta uudet nimmarit/viestit, kyllä se onnistuu. Ei ehkä hetkessä, mutta kuitenkin.

      Poista
    4. teksteillä töhri.
      hankin tänään taas uutta korjauslakkaa, katotaan onnistuisiko sillä taulun pelastus.
      Jos ei, niin Ikeasta vaan uusi taulu ja sitten pidämme uudet häät, jotta saamme vieraiden nimet siihen. :)

      Poista