maanantai 2. heinäkuuta 2012

vieraana maalaishäissä

Oltiin vieraina täydellisissä maalaishäissä - morsian oli kaunis, sulhanen komea, vihkiminen liikuttava, juhlapaikka tunnelmallinen, ruoka hyvää, ohjelma mukavaa, häävalssi taidokas, musiikkia paljon, tanssia vielä enemmän, juomaa riittävästi.

Kirkko oli kaunis sekä ulkoa että sisältä.

  
Kirkossa vieraille jaettiin nenäliinoja.
Olimme myytyjä, sillä tämä tuli todella tarpeeseen.

Virsiä veisattiin.

 
Meidän perheen morsiamen kampaus.

Viinit ihanissa koivutelineissä.

Pöytien kukka-asetelmat oli tehty hauskasti vanhoihin kahvikuppeihin.

Tupamölkyn numerot olivat päässeet pöytänumeroiksi.

Morsian oli tehnyt kaikille vieraille lahjaksi saippuaa.
Mahtavaa!

"Huiskuttakaa te, jotka olitte morsiamen polttareissa"

Hääkakku oli taivaallisen hyvää, että sitä piti ihan santsata.
Kaikenlisäksi kakku oli kivasti esillä koivupölleillä.

Sikareita oli riittävästi.

Me tultiin paikalle meidän tulevalla hääautolla.


Meidän perheen miehen pinkit sukat.

Nämä säännöt pitäisi jokaisen avioparin pitää mielessään.

Sekä morsiamen että sulhasen polttareista oli tehty upeat kuvakirjat.
Mieletön muisto jäi heille itselleenkin ja vieraiden oli helppo katsoa polttaripäivien tapahtumat kirjoista.

 Morsiamen tyylikäs kaunis hääpuku.

5 kommenttia:

  1. sulhasen komeudesta en tiiä mutta vaatteethan ne miehen tekevät!

    VastaaPoista
  2. Hihii... Nuo rakkauden säännöt ovat omilta nettisivuiltani. Kiva nähdä käytössä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. anteeksi että vaimo on ne varastanut. :D

      Poista
    2. hauska sattuma. varmaan ne onkin tarkoitettu kaikkien iloksi. :)

      Poista