sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

avoparin viikonloppu Helsingissä

Tällainen oli meidän tämä viikonloppu.

Loppuviikosta on tapana siivota, eli perjantaina töistä ja jumpasta kotiin tultua morsian rupesi imuroimaan ja pyyhkimään pölyjä. Ihana rentoutua viikonlopun viettoon, kun koti on siisti. Kylläpä sulhasen naistenpäivänä ostamat keltaiset tulppaanit tuovat kivasti piristystä kotiimme. Morsiamen siivotessa, sulhasen valmisti illallista meille.

Perjantai illaksi sulhanen oli vuokrannut Le Havren, jota morsian ei kuitenkaan jaksanut katsoa vaan keskittyi mieluummin yllä olevaan lehteen. :)


Lauantai alkoi vihkikirkomme ympäristössä. Ilma oli vähän harmaa ja niin oli Tuomiokirkkokin, mutta kyllä se oli kaunis silti.

Menimme brunssille Qulmaan
Morsian oli lukenut Qulman brunssista paljon hyvää, mutta meidän suosikkeihin paikka ei valitettavasti noussut. Hintaansa nähden (18€) brunssin tarjoilut oli mielestämme hiukan vaisut. 
 
 
 
Tarjolla oli siis herkkulautanen, jugurttia, uuniperunoita, vitamiinishotti, hedelmäsalaattia, erikoiskahveja ja jälkkäriksi muffini.

Kävimme ex tempore Suomen Pankin rahamuseossa. Olipas mielenkiintoinen näyttely. Museoon on vapaa pääsy.

Sitten popparit sulhaselle ja leffaan.
Elokuvissa käynti on mielestämme mukavaa ajanvietettä. Käymme tosin melko harvoin leffassa, yleensä odotamme, että leffat tulevat DVD:lle. Ajattelimme kuitenkin kuluttaa lahjaksi saamamme leffaliput. Mitään erityisen kiinnostavia leffoja ei tällä hetkellä mielestämme teattereissa pyörinyt, joten päädyimme Vuosaarta katsomaan. Sehän olikin hyvä ja hauska elokuva, ei ollenkaan niin synkkä mitä olimme etukäteen pelänneet.


Elokuvan jälkeen sulhanen lähti kotiin tekemään perunarieskoja ja morsian suuntasi illallisen kautta kaaso A:n kanssa katsomaan 
ja kuuntelemaan Jean S:n 20-vuotisjuhlakonserttia. Tulipa ihan nuoruus mieleen, jolloin käytiin paljonkin bailaamassa Jean S:n keikoilla.

Sunnuntain parhaimpia juttuja on paksu Helsingin Sanomat. Muidenkin päivien paras hetki on morsiamen mielestä ehdottomasti hesarin lukeminen rauhassa ja aamiaisen syöminen.

Menimme hiljentymään sunnuntai aamun messuun kotikirkkoomme ja samalla kuuntelemaan potentiaalista vihkipappia. Tulemme varmasti kertomaan pian blogissa, jos päätöksiä papin suhteen tulee.


Messun jälkeen suuntasimme brunssille Kiilaan. Ja nyt päästiin asiaan - olipa kiva paikka.
Tarjolla oli erilaisia salaatteja, lasagnea, kanaa, pekonia, munakokkelia, leipää päällisillä, croisantteja, vitamiinishotti ja jälkkäriä. Morsian sai kasvissyöjänä vielä erikseen kasvispihvejä. 
 
 

Palvelu oli todella ystävällistä ja miljöö modernin viihtyisä ja kiilsi uutuuttaan.


Mutta viikonlopun paras hetki oli ehdottomasti kun brunssin jälkeen menimme Tornin Ateljee Bariin drinksuille.
Morsian sai glögiä! Morsian hihkui ilosta. Meidän seurue istui ulkona parvekkeella, kun muut "turistit" lämmittelivät vielä sisällä. Morsian näki jo silmissään istuvansa Tornin huipulla lämpimänä kesäiltana - kesä tule jo!
 Ja ne maisemat - meidän vihkikirkkohan se sielläkin ylväästi seisoi.


Pienen shoppailun jälkeen kävelimme auringon paisteessa kotiin. Sulhanen lähtee vielä treenaamaan ja morsian nauttii sunnuntai-illasta kotisohvalla Idolsin parissa.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Me tykkäsimme Kiilan sunnuntaibrunssista kyllä kovasti.
      Onneksi Helsingissä on kaikenlaisille ihmisille ja kaikkiin tilanteisiin sopivia brunssipaikkoja lukuisia mistä valita.
      Kiila oli vähän modernimpi tapaus, DJ:t ja kaikkea.

      Poista
  2. Tää oli hauska juttu. Ja tosiaan toi jälkimmäinen brunssi vaikutti ihan huipulta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit!
      Meidän perusviikonloppu, joten ajattelin sitä vähän avata, jos jotain vaikka kiinnostaisi. :)

      Sinne vaan Kiilan brunssia testaamaan. Hinta sillä muuten on 19,90€.

      Poista