tiistai 26. kesäkuuta 2012

morsiuspari häätanssitunnilla High Heelsissä

hidas - hidas - nop nop
hidas - hidas - nop nop

Morsiuspari kävi toisella häätanssitunnilla Studio High Heelsissä.
Olipas kivaa - kyllä häiden järjestäminen on mukavaa yhdessä tekemistä!
Tällä kertaa muistimme pukeutua hieman kevyemmin, sillä tanssiessa tulee lämmin.

Häätanssimme tulee olemaan jive/fusku - sulhasen toiveesta. Meille kerrottiin High Heelsissä, että suosittuja häätansseja ovat mm. rumba ja samba. Tunnustaako joku blogin lukijoista valinneen hieman erilaisen häätanssin meidän lisäksi?

Olimme tehneet kotiläksymme hyvin ja harjoitelleet tanssiaskeleita kotona, joten toinen tanssitunti menikin asioiden viilailussa ja muutaman uuden asian opettelussa.

Osaamme nyt perusaskeleet, kädenalipyörähdykset, kädenvaihdot selän takana, rullat ja polvelle istumiset yms. Ja opettajamme Susa teki jopa pienen koreografian häätanssibiisiimme. Pääasiassa Susan tavoitteena oli kuitenkin antaa meille/sulhaselle eväät omaan soveltamiseen. Mieshän se on se joka vie ja morsian yrittää hyväksyä tämän tosiasian.

 


Kävimme tanssitunnilla läpi myös valssinaskeleita ja viilasimme niitä hiukan paremmaksi. Opimme myös pyörimään vastapäivään - ainakin melkein. Ja yritämme muistaa keinua enemmän.

Katsotaan nyt miten meidän käy hääpäivänä.
Tärkein saamamme ohje tanssiopettajaltamme oli, että pitäkää hauskaa ja näyttäkää tunteet. Tällä mennään!
Häävieraat vaviskaa - tanssistamme tulee spektaakkeli!

Nyt siirrämme kotona olkkarin kalusteita enemmän tilan saamiseksi ja jatkamme treenaamista.

Vinkkinä muillekin hääpareille - High Heelsissä on tarjous häävalssin/häätanssin ykistyisipetuksesta. Studio High Heelsissä yhden yksityistunnin hinta on 90€ ja kolmen yksityistunnin paketin saa 250 eurolla. 

Ohessa vielä muutama kuva tanssikoulun viihtyisistä tiloista. 
 
 

2 kommenttia: