tiistai 29. marraskuuta 2011

veneillen

Meidän häissä tullaan luultavasti näkemään myös tällaista tunnelmaa.

kuva: Oka Morikawa

kuva: Elizabeth Anne designs

jotain sinistä

Jotain vanhaa, uutta, lainattua ja sinistä.
Siniset sukkanauhat on ehkä kamalinta mitä morsian tietää, joten olisi keksittävä joku uudempi idea saada itselleen sitä "jotain sinistä".

Olisiko se tämä?

 kuva:Style me pretty

Ja jos morsiamella ei ole sitä sinistä sukkanauhaa, niin ainahan sulhanen voi heittää vaikka oman vieheensä, kuten kuvassa.
kuva: Linnan juhlakuva

maanantai 28. marraskuuta 2011

perjantai 25. marraskuuta 2011

modernimpi häävalssi

Sulhanen haluaisi hiukan modernimman häävalssin meille.
Olisiko se tämä?

"Tahdon" on Tommi Kaleniuksen ja Johanna Vuoksenmaan tekemä valssi. Kappale tuli tutuksi Klikkaa mua -jakson loppukohtauksen häävalssina. Biisin esittää Jenni Lambert.

torstai 24. marraskuuta 2011

hääpuku ostettu!

Morsian osti tänään hääpuvun!!
Nyt se on valittu, maksettu ja tilattu.

Täytyy myöntää, että puku on melkos kaunis morsiamen päällä.

Kaasot olivat auttamassa päätöksenteossa. He olivat kuin suoraan "Tanssi tähtien kanssa" tuomaristosta. Vaaleanpunaisilla numerokylteillä he arvioivat pukufinalistit. Voittaja oli kaikkien suosikki.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

hääpuku finalistit

Morsian haluaa olla vaikea ja sekoittaa omia ajatuksiaan, joten hän kävi jälleen sovittamassa uusia hääpukuja.
Sovitus tapahtui yksin, mikä olikin yhtä tyhjän kanssa, sillä eihän morsian osaa tehdä päätöksiä tässä asiassa yksin. Morsian tarvitsee kuulla sellaisia kommetteja vierestä, että "wau", "halvannäköinen", "ei ikinä", "ehkä", "tää on mun suosikki", "liian leveä", "liian antava" jne. jne.


Mutta kyllä morsian oli tänään innoissaan hääpukumyymälässä - sillä Niinattaresta löytyi uusia täydellisiä pukuja. 

Tilanne puku rintamalla on nyt se, että morsian toivoo löytävänsä oman pukunsa näiden kolmen puvun joukosta:


 White1 Turner

 Blue by Enzoani Elista

Blue by Enzoani Emporia




Morsian sovitti myös pitkään odottamaansa Blue by Enzoanin Cincinnatia. Ja yllätys oli, että se oli ihan "plääh, tylsä, boring". Jännä tunne - sillä kuvan perusteella morsian oli kuvitellut, että se on täydellinen puku hänelle.

Mutta siis makutuomarit mukaan ja uudestaan Niinattareen ja Stilissimaan vierailemaan.

vieraskirja

Morsian ei haluaisi perinteistä vieraskirjaa häihin.
Sen sijaan on mietitty joitain tämän tyyppisiä ratkaisuja.



kuvat: United with love & Love and lavender

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

morsiandieetin konkreettisia tuloksia

Ette arvaakaan mikä fiilis! Coachini lähetti nimittäin tänään minulle dataa siitä miten morsiandieetti on purrut.

Tässä muutos mikä on tapahtunut 7 kuukauden aikana:
lantio 98cm-89cm=9cm
vyötärö 80cm-73cm=7cm
käsivarsi 35cm-30cm=5cm
reisi 61cm-57cm=4cm

Mahtavaa, tästä on hyvä jatkaa!
Tämän viikon kuntoilut näyttävät tältä:
ma BodyCombat
ti spinning
ke vatsatreeni
to step
pe lepo
la ulkoilua mökillä
su ulkoilua mökillä

tiistai 15. marraskuuta 2011

kirkko-ohjelma vieraille?

Oletteko ajatelleet jakaa vieraille kirkossa käsiohjelman?
Me ajattelimme.
Vieraat pystyisivät ohjelmasta seuraamaan vihkikaavaa ja siinä olisi myös virsien sanat.
Tällä tyylillä ajattelimme kirkko-ohjelmat toteuttaa.

kuva: We love pictures

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Blue by Enzoanin 2012 mallisto

Mitä ihania pukuja Blue by Enzoanilla onkaan uudessa mallistossaan! Täytyy varmaan vielä käydä sovittamassa näitä, ennen kuin teen viimeisen päätöksen puvun suhteen.

 Eldorado

 Elim

 Elista

 Emporia


Helin matkat

Jätimme tällä viikolla tarjouspyynnön häämatkasta Helin matkoille. Pianhan sieltä oltiinkin meihin yhteydessä ja keskutelimme tarkemmin meidän toiveista. 

Häämatkamme tulee luultavasti kohdistumaan jonnekkin Intian valtameren saarille - Malediivit, Mauritius tai Seychellit. Vahvoin ehdokas on Mauritius.
Jännytyksellä odotamme nyt minkälaisen yhdistelmän hotelleista he meille löytävät. 

IIK, ihanan romanttista! <3



torstai 10. marraskuuta 2011

Boutique Sanja

Morsian kävi tänään ystävättärensä kanssa tutustumassa tällä viikolla avattuun morsiuspukuliike Boutique Sanjaan.
Olipas ihanan suloinen ja rauhallinen liike. 
Liikkeen morsiuspukuvalikoimaan kuuluu lähinnä sellaisten valmistajien pukuja, joita ei muualta pääkaupunkiseudulta saa.

Morsian sovitti neljää eri pukua, joista ehdoton suosikki oli tämä Moonlightin puku. 

Liikkeessä sai oikein hyvää palvelua - joten suosittelen.
Lisätietoa liikkeestä heidän facebook-sivuilta.

maanantai 7. marraskuuta 2011

hääpäivän ohjelman suunnittelua

Lähes ainut asia, joka on aiheuttanut tähän mennessä morsiamelle häästressiä on ajatukset siitä miten meillä riittää ohjelmaa vieraille koko päiväksi. Oliko klo.13.00 valittu vihkiaika kuitenkin liian aikaisin?
Emme halua hääjuhlaan turhia leikkejä täyttämään ohjelmaa, lähinnä toivomme paljon puheita ja musiikkia.

Tässä alustavaa suunnitelmaa hääpäivällemme:
klo.11.00 Pukeutuminen
klo.12.00 Sulhanen ja Bestman lähtevät kirkolle
klo.12.15 Morsian ja kaasot lähtevät kirkolle
poseerausta Helsingin keskustassa
klo.12.30 Sulhanen ja Bestman saapuvat kirkkoon
klo.12.45 Morsian ja kaasot saapuvat kirkkoon
klo.13.00 Vihkiminen
klo. 13.45-14.30 Häävieraat siirtyvät hääpaikalle
Hääparin valokuvaus Helsingin keskustassa
Hääpari saapuu hääpaikalle
klo.15.00 Onnittelut ulkona
klo.15.30 Onnittelumalja
klo.15.45 Siirtyminen pöytiin, bestman/kaaso kertoo käytännön asioista
klo.16.00 Hääateria
avoin mikrofoni
morsiamen äidin ja sulhasen isän puheet
klo.18.00 Hääkakun leikkaus
avoin mikrofoni
kaasojen, bestmanin ja sulhasen puheet
klo.20.30 Häätanssi + Bilebändi High5
klo.22.00 Musiikkia 1x 45min
hääkimppu ja sukkanauha
klo.23.00 Musiikkia 1 x 45min
klo.01.00 Kotimatkalle

Rauhoittakaa siis minua sanomalla, että hääpäivä kuluu nopeasti ja hääpäivänä tulen toivomaan, että aikaa olisi jopa enemmän kaikelle ihanalle.

perjantai 4. marraskuuta 2011

häävieraiden valokuvaaminen

Morsiuspari haluaisi, että kaikki vieraat tulee kuvatuksi hääjuhlassa.
Kuvaajan kanssa sovittiin, että vieraita ei kuvata siinä vaiheessa, kun vieraat onnittelevat morsiusparia, vaan asia olisi hoidettava jollakin muulla mukavammalla tavalla.

Morsian on ruvennut tykkäämään kuvien kaltaisesta ideasta - rentoa.




kuvat: We love pictures

Mutta missä välissä tämä aikataulullesi hoidettaisiin? Sillä valitettavasti valokuvaajamme ei voi koko iltaa valokuvauspaikan vieressä vartoa. Pitää miettiä...

torstai 3. marraskuuta 2011

tähtisadetikkuja elokuun pimeneviin iltoihin

Tämän kuvaidean haluaisimme toteuttaa häissämme. Kaunista! 





kuva: Snippet & Ink & Elizabeth Anne designs

tiistai 1. marraskuuta 2011

kukkakauppa Helsingistä


Jahas. Seuraavaksi mietinnässä, että kukas toteuttaa meidän kukkaunelmat?
Morsiamen kimppu, sulhasen ja bestmanin vieheet, kaasojen kukat ja ennen kaikkea juhlapaikan kukat.

Alla joitain vaihtoehtoja, jotka morsian löysi googlettelemalla. My Garnenissa kävimme sulhasen kanssa hieman miettimässä kukkia jokin aika sitten ja saimme erinomaista palvelua. Olisiko teillä suositella jotain näistä tai jotain muuta?
Runebergin kukka
My Garden
Living Room
Kukkakauppa L&E Markkanen
Inbloom
Form and Flora
Töölöntorin kukka
Ch. Barck



Ja pitääkö meidän viedä juhlapaikan kukat hääaamun kiireen keskellä juhlapaikalle? Eikö pitopalvelu voisi hoitaa samalla vaivalla? Vai onko se kukkakaupan tehtävä?