tiistai 6. syyskuuta 2011

budjetti

Morsian pyöritteli taas eilen illalla häittemme budjettia.
Suosittelen ehdottomasti Mennään naimisiin! budjettilaskuri työkalua.

Olimme ajattelleet, että 10 000,00€ riittää.
Tällä hetkellä pyrimme pitämään budjetin alle 15 000,00€.

Onhan se hullua pistää tuollainen summa rahaa yhtä päivää varten. Eikö vaan?

Vinkkejä missä voisimme säästää?
Sukua emme meinaa pistää laittamaan ruokaa. :)

10 kommenttia:

  1. Minusta lähtökohtana on se, että häät ovat kerran elämässä, niistä on haaveiltu joten ihan oikeutettua panostaa niihin. Minusta kannattaa pihistää sellaisissa asioissa, jotka eivät itselle ole niin tärkeitä, tai jotka ovat muuten melko näkymättömiä.

    Itse panostan mm. kauniiseen juhlatilaan, kunnon ammattilaisvalokuvaajaan/kuvaajiin, somisteisiin (menut, ohjelmat, kattaus, kukat), haaveilemaani hääpukuun jne.

    Pihistämme sen sijaan: Musiikissa, musiikki ei itsessään tallennu valokuviin, bändiä ei tule vaan musiikki hoidetaan muulla tavoin. Kukissa käytetään mahdollisesti luonnonkukkia ja vanhempien puutarhan kukkia (iso ihana puutarha), hääauton käyttö on niin pientä, joten mitään virallista hääautoa ei tule, meillä myös vastavalmistunut koti, joten ei hotelleita..

    VastaaPoista
  2. Minäkin alkuun mietin, että 5000€ pitäisi prjätä, ja sitten vähän mietittyämme summa nousi 10000€:n.. Ja budjettilaskuri näyttää että tuokin raja tekee tiukkaa, hitto vie... Pitää miettiä tosi tarkkaan mistä sitä karsitaan...

    VastaaPoista
  3. Me ei olla uskallettu vielä laskea kokonaisbudjettia, mutta ollaan tehty muutamia käytännön ratkaisuja. Jaamme kuluja mahdollisimman tasaisesti pitkin vuotta. Nyt on jo esimerkiksi maksettu minun pukuni ja sormukseni, ostettu koristelutarvikkeita ja maksettu osa juhlapaikan vuokrasta. Pyrimme tekemään paljon itse juurikin koristeita, kutsuja yms. Tiettyihin asioihin sitten taas panostamme, kuten bändiin, joka on meille tärkeä. :)

    VastaaPoista
  4. Meilläkin on tuo 10 000 € budjetti. Tosin kyllä se menee varmasti yli, sillä olen nyt jo ostanut jonkin verran mm. koristeita.

    Meillä panostetaan bändiin, ruokaan, juomiin ja juhlatilan koristeluun. Haluan, että kaikki viihtyvät ja bändi on omasta mielestäni tärkeä seikka tässä...

    Säästää voi tosiaan asioissa, joilla ei ole itselle niin suurta merkitystä. Me säästämme esim. hääautossa. Itselle ei ole väliä millä autolla liikumme :) Säästämme myös esimerkiksi serveteissä: emme tarvitse nimikoituja vaan yksinkertaiset ja yksiväriset riittää. Iltapalallakin voi säästää, kun tekee itse jotain valmisteluja....Esim. siis meillä on tarkoitus hankkia lähipuodista karjalanpiirakoita. Tulevat näin halvemmaksi.


    www.blackblingwhite.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Meilläkin piti olla budjetti n.10 000€, mutta kas vain lähemmäs 15 000 mennään ;)

    VastaaPoista
  6. Ehkä jopa helpottavaa kuulla, että muillakin budjetti paukkunut alkuperäisestä suunnitelmasta.

    Me tulemme panostamaan juhlatilaan, ruokaan, juomaan, valokuvaajaan ja bändiin.

    Olen onneksi hyvin saanut säästettyä. Valitettavasti sulhasella ei ole ollut samanlaista taitoa. :)

    Ainoa asia missä selkeästi pystymme säästämään on koristelu, sisältäen kaikki paperitarvikkeet.
    Hääpuvunhan voisin hankkia käytettynä, mutta luulenpa, että mieli muuttuu, kun pääsen pian pukuja sovittelemaan.
    Hääauto olisi kiva, mutta ei pakollinen...
    Ja onko hääyö tosiaan pakko viettää hotellissa?

    VastaaPoista
  7. Meillä yritetään pysytellä 10 000e budjetin rajoissa.

    Häissämme panostetaan hyvään ruokaan, morsiamen pukuun, sormuksiin ja valokuvaajaan.

    Auto ja kuski tulee tuttavapiiristä, bändiä todennäköisesti ei olisi tulossa. Koristelemme, mutta valikoidusti, esim, painettuja servettejä ei tule meillekään. Juhlapaikan hinta ei meillä ollut kovin suuri.

    - Jenni

    VastaaPoista
  8. Meidän budjetti on vain 8000e ja menee yli 500e vain koska tarvitsee ostaa neljälle lapselle juhlavaatteet, mm. 2 pukua ja kaikille kengät jne. Osan olen tosin jo ostellut.

    Meidän pienehkön budjetin salaisuus on se, että saamme tosi paljon palveluita lahjaksi, mm. bändin, muut esiintyjät, kampaukset, meikin, osan kukista, hääauton, dokumentaariokuvauksen...

    Päätin myös karsia karkkibuffetista. Emme tee sitä, vaikka alkuun ajattelin. Kukkia meille ei tule paljoa, vaan olen ostanut paljon kynttilöitä teemaväreissä.

    Kutsut teen itse ja kiitoskorteissa olemme päättäneet säästää myös. Emme tarvitse siis graafikon palveluita.

    Lisäkustannusta tulee, kun talvella pitää olla asianmukaiset takit jne.

    Puku on tärkeä minulle, samoin kampaus ja meikki.

    Sormukset halaumme olevan erittäin simppelit.

    Tärkeää meille on hyvä ryuoka, musiikki ja tunnelma. Toivomme rentoja, hauskoja, ikimuistoisia juhlia hiukan rockhengessä.

    VastaaPoista
  9. Meidän häät sujuivat todella rennoissa ja ihanissa tunnelmissa ja päivä oli kaikin puolin täydellinen. Kiitosta on tullut erityisesti ruoasta ja tunnelmasta häiden jälkeen aivan valtavasti. Antaisin sellaisen vinkin,että mieti kourallinen asioita, jotka ovat teidän mielestä erityisesti TUNNELMAN ja hyvän juhlafiiliksen luomiseksi tärkeimpiä! Oman kokemukseni mukaan (omat häät ja 8 häät vieraana, 2 kaasona)vieraille jää mieleen erityisesti ruoka ja loppuillan meno. Upeat ja usein kalliit tilat, pikkutarkat koristeet, satumaisen kalliit kukkalaitteet, kalliit hääkarkit, upea hääauto jne. ovat kyllä näyttäviä, muttei niitä kuitenkaan kukaan muista sen jälkeen ja suurin osa ei edes noteeraa paikan päällä. Sen sijaan huono ruoka, kesken loppuvat juomat, huono bändi, liian lyhyt aika tanssille/bilettämiselle/rennostelulle, loputtomat hääleikit jne. ovat asioita, jotka kyllä jäävät mieleen, negatiivisessa mielessä.

    Tässä muutamia ehdotuksia siitä mistä voitte tinkiä:

    - kukat (kesällä ihania ja raikkaita luonnonkukkia joka puolella, niitä esim. maitotonkkiin, maljakoihin jne. kaunista, kesäistä ja ILMAISTA! Kukkaliikkeiden asetelmat maksavat useita satoja euroja ja tuon päivän jälkeen ne paiskataan kuitenkin menemään.)
    - hääpaikan ei tarvitse olla marmoripylväin varusteltu sali ja kristallikruunujakaan ei kukaan jälkeenpäin muista...ei tarvitse silti olla jumppasalikaan, tuolta väliltä löytyy kivoja paikkoja suht edullisestikin
    - hääkarkit esim. karkkibuffatyyppisesti, niin ei tarvitse maksaa mistään askartelujutuista, joihin menee myös helposti kymmeniä ellei satoja euroja + omat hermot, kaasojen hermot, sulhasen hermot ja ainoa, joka muistaa nämä on morsiamen äiti...loput jättävät ne lähtiessään kuitenkin kierimään pöydille
    - menut, kirkko-ohjelmat jne. muutamia per pöytä, kaikki eivät todellakaan tarvitse omaa
    - viinat virosta
    - hääautoksi käy mikä tahansa siisti tai jopa humoristinen auto, turha maksaa 500e-tonnia jostain päheästä menopelistä kun siinä ollaan vain pienen pieni hetki = kallis minuuttihinta!
    - miettikää ketä oikeasti haluatte kutsua, ei niin, että ketkä vanhemmat haluavat paikalle...kymmenenkin pakkovierasta kun saatte nipistettyä listalta, näkyy se jo budjetissa kunnolla.
    - Kutsutteko lapset? Vai olisiko kyseessä sittenkin aikuisten iltajuhla? Vieraat viihtyisivät pidempään ja kaikki voisivat juhlia vapautuneesti.Lapsistakin tulee kustannuksia yllättävän paljon.
    - iltapala hoidetaan itse, ei pitopalvelun kautta (yli jäänyt päivällinen + esim. hodareita, cocktailpiirakoita, jokin salaatti,tortillat, makkaran grillausta. letut tms. riippuen juhlan luonteesta. Huomattavasti edullisempaa!)
    - jos meinaatte juhlia itsekin myöhään, onko järkeä maksaa hotellista koko päivän täyttä hintaa ja kuukahtaa muutamaksi tunniksi hotellin sänkyyn? Voisitteko mennä esim. mökille tai johonkin muuhun kivaan paikkaan hääyöksi ja nauttia sitten häämatkalla niistä hotelleista? Kivan tunnelman saa muuallekin luotua esim. uusilla lakanoilla, ihanalla aamupalalla, pullolla kuohuvaa...nämä vaikka laiturilla nautittuna oman kullan kainalossa niin, ettei ole kiire pakkaamaan ja luovuttamaan mitään huonetta!
    - joku kommentoi, ettei musiikki tallennu kuviin, joten siitä kannattaa pihistää... olen ehdottomasti eri mieltä. Musiikin luoma tunnelma nimenomaan tallentuu kuviin!!! jos haluatte, että väki möllöttää kuvissa kukin porukka pöydissään tai röökillä ulkona, tinkikää musiikista. Jos haluatte, että kuvissa väki bilettää isolla porukalla, tanssii ja pitää hauskaa hilpeässä tunnelmassa, älkää tinkikö tästä!!!!

    Näistä älä tingi:
    - oma puku, sormus, kimppu, kampaus (katsot kuvia lopun ikääsi, joten asia jää vaivaamaan)
    - bändi (jos vain yhtään olette tai vieraat ovat tanssi-ihmisiä, mankasta soitettu musiikki ei ole yhtään sama asia juhlatunnelman nostattajana...hyvä bändi saa meiningin korkealle ja väen liikkeelle!)
    - ruoka (paska ruoka jää mieleen ja saa ihmiset ajattelemaan, että pihistelitte)
    - hyvä kuvaaja on ehdoton!!!

    tsemppiä häiden järjestelyyn!

    VastaaPoista
  10. Anonyymi, kiitos paljon vinkeistä! Taidanpa sieltä jotain hyödyntää - kukat, ohjelmat/pöytä, viinat Virosta ja iltapala.

    VastaaPoista